top of page

la 27. toukok.

|

Lobby myyrmäki

KESÄYÖN KAIKUJA - LAULUJA, RUNOUTTA JA ÄÄNIMAISEMIA

Rekisteröityminen on suljettu
Katso muita tapahtumia
KESÄYÖN KAIKUJA - LAULUJA, RUNOUTTA JA ÄÄNIMAISEMIA

Paikka & aika

27. toukok. klo 22.00 – 28. toukok. klo 22.00

Lobby myyrmäki, Jönsaksentie 6 A, 01600 Vantaa, Suomi

Tietoja

Laulukollektiivi Sabrina ja Saarten tytärten musiikki pohjautuu yhtyeen luotsaajan Sabrina Ljungbergin Kantelettaren runoihin luomiin sävellyksiin. Vuonna 2015 perustettu, musiikin ammattilaisista ja kokeneista harrastajista koostuva yhtye luo omaa musiikkia myös kollektiivisesti. Ikiaikaisiin kansanrunoihin perustuvat laulut kertovat nuoren naisen elämästä – ajasta aikaan kasvukivut ja onnenaiheet ovat samanlaisia. Heittäytyvä ilmaisu, vahva läsnäolo ja draamallinen jännite ovat leimallisia yhtyeen esityksille.

Saaren pojan (Johannes Kaira) elektroninen soundimaailma sekä kokeellinen äänen muokkaus luovat kiinnostavia kontrasteja ihmisäänille. Johanneksen maagisia säveliä on kuultu jo aiemminkin osana Saarten tytärten konsertteja.

Lauluyhtye LEINA yhdistää musiikissaan Eino Leinon tenhoavat runot Sabrina Ljungbergin sykähdyttävään sävelkieleen. A cappella -laulun lisäksi yhtyeen esityksissä kuullaan live-elektroniikkaa ja vokaali-improvisaatiota, jotka kuljettavat kuulijoita runojen tunnelmasta toiseen. Ljungbergin vuonna 2022 perustamaan, musiikin ammattilaisten muodostamaan yhtyeeseen kuuluvat hänen lisäkseen Eeva Helemaa-Ryymin, Päivi Ilkka, Jutta-Maija Joelsson, Jenna Korhonen, Jenni Liikaoja ja Milla Nissinen.

LEINAn musiikissa väreilevät ikuisuuden ja nykyhetken, herkkyyden ja rouheuden sekä tummien ja kirkkaiden sävyjen vuoropuhelut. Yhtyeen nimi leina on vanha suomenkielen muunnos sanasta leino, joka tarkoittaa surua ja murhetta. Yhtye on valittu kilpailemaan kesäkuussa 2023 Tampereen Sävelen kansainvälisen lauluyhtyekilpailun finaaliin.

JOHANNES KAIRA / SAAREN POIKA

Johannes Kaira alias Saaren poika tuo live-elektroniikalla ja sähkökanteleella soundin tähän päivään.

Ikäraja: K-18

Aika: Ovet klo 21:00

Showtime 22:00

Jaa tämä tapahtuma

Event Info: Events
bottom of page